«

»

Print this Post

Minkälaista on yhdistyksen hallitustyö?

Tutustu tuorein hallituslaisemme Anneen ja lue miksi han on liittynyt yhdistykseen ja ryhtynyt jopa aktiiviseksi jaseneksi. – Yhdistys on sellainen, minkä (aktiiviset) jasenet tekevat siitä. Hallitukseen valitaan neljä uutta jasentä vuodessa. Konkarimme ja varapuheenjohtajamme Minna Narvä haastattelee.

Anne Lohiniva

Kuka olet ja mistä tulet?

Hallöchen! Olen Anne Lohiniva, Suomen Saksanopettajien hallituksen tuore varajäsen. Olen kotoisin Tampereen kupeesta, Lempäälästä. Valmistuin Tampereen yliopistosta loppuvuonna 2017 ja minulla on pätevyys opettaa saksaa, englantia ja ruotsia.

Milloin ja miksi liityit Suomen Saksanopettajiin?

Liityin yhdistykseen viime syksynä, kun sain ensimmäisen koko lukuvuoden pestin saksanopettajana. Rehellisesti sanoen en tiennyt yhdistyksen toiminnasta kovin paljoa etukäteen, mutta siksi olikin hyvä liittyä ja ottaa selvää! Kuuluin opiskeluaikanani opetusharjoittelijoiden ainejärjestöön ja tiesin yhdistystoiminnan olevan virkistävää ja tuovan uusia, kivoja tuttavuuksia. Halusinkin liittyä saksanopettajien yhdistykseen, koska ajattelin voivani verkostoitua muiden saksanopettajien kanssa sen kautta. Ja niinhän siinä kävi! Yhdistyksen tapahtumissa on ollut todella antoisaa käydä ja olen vahvistanut saksanopettajan identiteettiäni.

Olet nyt 1. kautta hallituksessa, miltä hallitustyö tuntuu?

Mahtavalta! Minut otettiin hurjan lämpimästi vastaan ja heti alusta alkaen olen päässyt osaksi toimintaa ja suunnittelua. On tosi kiehtovaa, että saan omalla toiminnallani olla tukemassa saksanopettajien työtä ja saan jättää oman kädenjälkeni niin moneen paikkaan kuin vain haluan. Tässä ei todellakaan ole kyse mistään väkisin väkertämisestä, vaan toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen ja kaikki työskentelevät omien mahdollisuuksiensa mukaan.

Mitä hallitus tekee?

Hallituksessa toimii mahtavia tyyppejä, jotka tekevät paljon töitä palvellakseen jäsenistöä monipuolisesti. Hallituksen väki heittelee ideoita, visioi koulutusten aiheita, kerää materiaaleja näppäriin paketteihin, nauraa remakasti, innostuu helposti ja tsemppaa mielettömästi!

Mitä asioista haluaisit itse edistää hallituksen kautta?

Nuoret eivät tunnu innostuvan yhdistyksiin liittymisestä. Opettajauran alku on täynnä sellaista myllerrystä ja hämmennystä, että yhdistykseen liittyminen jää siinä touhotuksessa helposti taka-alalle – näin minullekin kävi. Yhdistyksen kautta nuori opettaja saisi kuitenkin arvokasta tukea ja apua opettajuuden alkumetreille. Siksi haluaisin paneutua siihen, miten nuoret opettajat saataisiin liittymään yhdistykseen.

Miksi kannattaa kuulua yhdistykseen?

Suomen Saksanopettajat ry järjestää koulutuksia, joissa voit ylläpitää aineenhallintaasi ja löytää uutta innostusta työhösi. Yhdistys tuo siten myös opettajia yhteen, mikä mahdollistaa ajatusten vaihdon, villin ideoinnin ja ongelmien jakamisen. Yhdistyksen kautta saat ostettua edullisemmin myös valmiita materiaalipaketteja, joista löydät valmiita harjoituksia opetukseesi. Yhdistyksemme on avoin jäsenilleen ja ottaa mielellään myös toimintaan liittyviä toiveita vastaan. Miksi pakertaa yksin, kun yhdessä olemme niin paljon enemmän!

 

Haastattelu on aiemmin julkaistu jäsenlehdessämme Aktuellesissa.

Permanent link to this article: http://www.suomensaksanopettajat.fi/minkalaista-on-yhdistyksen-hallitustyo/

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.